Certegossa vietettiin helmikuun toisella viikolla työturvallisuusviikkoa. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä viikko sisälsi asiantuntijavierailuja, kilpailuja sekä keskustelua työturvallisuuden avainteemoista.
Kaikilla on oikeus päästä ehjänä töistä kotiin, ja Certegon kaltaisessa, fyysisen asennus- ja huoltotyön ammattilaisia työllistävässä organisaatiossa turvallisuuteen panostamisen tärkeys korostuu erityisesti. Tällä kertaa sisältöä löytyi kuitenkin myös istumatyöläisille, sillä viikon aikana tehtiin katsaus myös yleiseen työhyvinvointiin.
Viikon ohjelmasta vastasi Certegon kehitys- ja työturvallisuuspäällikkö Pasi Jaatinen.
”Halusimme nostaa työturvallisuuden heti vuoden alussa esille, koska yhdessä tekeminen on tässä isossa roolissa. Haluamme näillä keinoin saada jokaisen certegolaisen ottamaan työturvallisuuden entistä enemmän ’tosissaan’ ja aidosti osaksi jokapäiväistä toimintaansa.”
Kuvassa: vasemmalla Pasi Jaatinen, Certego ja oikealla Johan Lehtonen, Wurth.
Asiantuntijavierailut nostivat viikon tasoa
Sen lisäksi, että talon oman henkilöstön potentiaali valjastettiin viikoksi työturvallisuuden edistämiseen, sisälsi viikko tällä kertaa myös mielenkiintoisia asiantuntijaluentoja, jotka sisälsivät tiukkaa asiaa silmien ja käsien suojauksesta vinkkeihin työssä jaksamiseen.
”Tänä vuonna nostimme työturvallisuusviikon ohjelman tasoa kutsumalla paikalle yhteistyötahojemme ammattilaisia, jotka jakoivat meille asiantuntemustaan. Aiheina olivat henkilökohtaisten suojaimien käyttö sekä työhyvinvointi poikkeusoloissa. Saatiin näistä tosi paljon oppeja, joita hyödynnetään jatkossa eri yhteyksissä”, avaa Jaatinen viikon ohjelmaa.
Henkilöstö oli aktiivisesti mukana
Päällimmäisenä viikosta jäi mieleen koko henkilöstön yhdistyminen tärkeän teeman ympärille. Viikon aikana järjestetyt riskitekijöiden havainnointiin ja työhyvinvointivinkkien jakamiseen keskittyneet kilpailut keräsivät loistavan osallistujamäärän. Torstaina Certegon sosiaalinen media täyttyi kuvista, joissa henkilöstö kuvasi omia persoonallisia keinojaan latautua työpäivän aikana.
”Osanotto tämän viikon tapahtumiin on ollut tosi hyvä. Olemme saaneet ennätysmäärän erilaisia työturvallisuuteen liittyviä havaintoja joka puolelta Suomea. Tämä kertoo työturvallisuuskulttuurin kohenemisesta, ja tätä varmasti parannettiin entisestään tämän viikon ohjelman avulla. On hienoa huomata, että aihe kiinnostaa yhä enemmän ja yhä useampi on mukana!”
Viikon onnistuminen punnitaan seuraavien kuukausien aikana entistä turvallisempana toimintana. Teemaviikkoa vietetään taas syksyllä, mutta turvallisuus pidetään meillä mielessä joka päivä. Ehjänä kotiin onkin Certegon työturvallisuuden yksiselitteinen tavoite.
Työturvallisuusviikon työhyvinvointipäivän henkilöstömme jakamia vinkkejä pääset katsomaan kuvien muodossa Instagram-tilillämme>>
Lisätiedot:
Pasi Jaatinen, kehitys- ja työturvallisuuspäällikkö
pasi.jaatinen(a)certego.fi | p. +358 (0)44 041 4999