CERTEGOn Suomen liiketoiminnat kokivat vuonna 2023 täyskäännöksen kannattavuudessaan. Kiitos tästä kuuluu kaikille työntekijöillemme sekä yhteistyökumppaneillemme - ja asiakkaillemme, jotka luottavat meihin.
Ensimmäinen täysi vuoteni toimitusjohtajana on takana päin. Merkittävimpänä asiana mielessä on liiketoiminnan täyskäännös vuoden 2022 tappioista 2,4 miljoonan käyttökatteeseen vuodelle 2023. Ilman kannattavuutta emme voisi kasvaa tavoitteidemme mukaisesti.
Tilikauden 2023 liikevaihtomme oli 60,3 miljoonaa euroa ja liikevoittomme 1,6 miljoonaa euroa.
Kasvu ja turvallisempi huominen vaativat hyvää yhteistyötä
Vuonna 2023 olemme tehneet täyskäännöksen kannattavuudessa kehittämällä useita osa-alueita liiketoiminnassamme ja keskittyneet palvelemaan asiakkaitamme entistä kokonaisvaltaisemmin. Tuloskehitys kertoo, että suunta on oikea.
Tavoittelemme kovaa kasvua ja kilpailemme osaavasta työvoimasta haastavassakin markkinassa. Meille on ylpeyden aihe tehdä työtämme parhaiden mahdollisten brändien ja kumppanien kanssa. Yhteistyössä heidän kanssaan tuotamme parempaa palvelua: saamme tukea sopivimpien tuotteiden valinnassa ja ratkaisujen rakentamisessa asiakkaillemme.
Kiitos vuodesta 2023 - tehdään tästä vuodesta vielä parempi
Tulos on aina seurausta siitä, mitä ja miten on tehty, ja laadukas toiminnan taso ei synny ilman sitoutuneita ja tyytyväisiä ihmisiä. Jokaisen työpanosta tarvitaan, jotta pysymme esimerkillisenä ja arvojemme mukaisena yhtiönä.
Kiitos siis certegolaisille sekä yhteistyökumppaneillemme sitoutumisesta yhteiseen päämääräämme kohti tulostavoitteiden ylittämistä ja tervettä, kannattavaa yhtiötä. Kiitos joustamisesta, venymisestä, itsenne likoon laittamisesta ja valmiudestanne panostaa yhtiömme ja asiakkaidemme hyvinvointiin.
Tänä vuonna olemme entistä valmiimpia kasvutavoitteidemme saavuttamiseen. Tarvitsemme tähän oman henkilöstömme ja yhteistyökumppaneidemme panosta sekä tiivistä yhteistyötä jatkossakin.
Tuomas Pitkänen
toimitusjohtaja
CERTEGO Suomi