‹ Katso kaikki artikkelit Asentaja kiinnittää kameran seinään

CERTEGOn uudet oppisopimustyöntekijät – mitä heille kuuluu nyt?

6. joulukuuta 2021

Viime kesänä kerroimme kolmesta rohkeasta alanvaihtajasta, jotka olivat tällöin juuri aloittaneet Ely-keskuksen RekryKoulutukseen kuuluvan harjoittelujaksonsa Certegolla. Yhdeksänviikkoisen harjoittelujakson päätteeksi heistä kaksi jäi Certegolle töihin turvajärjestelmäasentajiksi ja suorittamaan tutkintoa oppisopimuksella. Tarkistimme, mitä Hannu Visurille ja Jyrki Väisäselle kuuluu nyt, kun työtä on takana lähes puoli vuotta.

”Olen tykännyt todella paljon. Tämä on selvästi paras tapa minulle oppia uutta, kun pääsee heti oikeasti tekemään sitä mihin opiskellaan. Itse opin juuri tällä tavalla konkreettisesti tekemällä kaikkein parhaiten, ja tällä tavalla opiskelumotivaatio pysyy hyvänä.”, kommentoi Hannu Visuri tähänastista kokemustaan Certegolla.

Kertauksena aiemmin tapahtuneeseen: Viime vuoden (2020) toukokuussa kolme turvatekniikasta kiinnostunutta alanvaihtajaa aloitti Ely-keskuksen, Taitotalon ja Certegon yhdessä järjestämän turvajärjestelmäasentajan ammattiin tähtäävän koulutuksen, ja reilun kuukauden teoriaopiskelun jälkeen opiskelijat pääsivät aloittamaan yhdeksän viikon työharjoittelujakson Certegolla. Käytännön taitoihin painottuneen harjoittelujakson päätyttyä kaksi harjoittelijoista solmi työsuhteen Certegon kanssa ja aloitti tutkintoon tähtäävän oppisopimuskoulutuksen. Työssä oppimiseen perustuva järjestely on edukas sekä työllistettävälle että työllistävälle osapuolelle.

”Oppisopimuskoulutusta on pidetty meillä korkeassa arvossa, ja se onkin mainio tapa saada alalle uusia osaajia. Certegolla oppisopimukset ovat keskittyneet pääosin asennuspuolelle, sillä työn luonteen takia suurin osa oppimisesta tapahtuu työtä tekemällä, kokeilujen, erehdysten ja onnistumisten kautta. Oppisopimus tarjoaa mahdollisuuden päästä matalalla kynnyksellä sisälle asentajan työhön, kuten myös yleisemmin turvallisuusalalle”, kertoo HR Business Partner Emma Myllykangas Certegolta.

 

Korona-aika on tuonut oman haasteensa opiskeluun

Viimeisen vuoden aikana opiskelu on muuttanut muotoaan kaikkialla, ja korona-aika on luonnollisesti vaikuttanut myös oppisopimustutkinnon suorittamiseen. Jyrki Väisänen: ”Korona näkyy lähinnä suojavarusteiden käyttöpakkona, etäisyyksien pitämisenä, koulutuspäivien muuttumisena etäopetukseksi tai niiden siirtymisenä ja peruuntumisena.”

Koronan aiheuttamista haasteista huolimatta opiskelun on täytynyt jatkua työn ohessa. Mitä opiskelijamme ovat ehtineet tähän mennessä oppia?

Väisänen: ”Erään kulunvalvonta- ja rikosilmoitinjärjestelmän asennuksen ja toimintaperiaatteen, perusperiaatteita ja käytäntöjä asennukseen liittyen (nämä siis pätevät kaikkiin järjestelmiin) sekä yleisiä asioita rakennusprojekteihin liittyen.”

Visuri: ”Aika lailla kaikkea on jo ehtinyt oppia. Tosin suurimmassa osassa tarvitsee vielä kertausta, jotta asiat menevät selkäytimeen.”

Avainkysymykseksi työssä opiskelussa on muodostunut tehtävien monipuolisuuden ja toiston suhde. Väisänen on kokenut, että tehtävät voisivat olla vaihtelevampiakin kokonaisvaltaisen ammattitaidon kehittämiseksi Visurin toivoessa jopa enemmän toistoa ja kertausta joihinkin tehtäviin. Tämä osoittaa, että oppisopimuskoulutuksen organisoimisessa on myös kehitettävää. Koulutuksen sisältöjen personoiminen ja samanaikainen yhtenäistäminen eri tiimien välillä vaatii jatkuvaa huomiota.

”On todella hyvä, että kehityskohteita nostetaan avoimesti esiin. Työntekijöiden näkökulmien avulla pystymme parantamaan toimintatapojamme ja tiivistämään yhteistyötä Taitotalon kanssa entisestään. Oppisopimuskoulutus on jatkuvasti kehittyvä prosessi, ja palautteen avulla pyrimme tekemään siitä mahdollisimman työntekijälähtöisen”, kommentoi Myllykangas

Kysyimme lopuksi, mitä uudet asentajamme toivovat vielä oppivansa oppisopimusjaksonsa aikana.

Jyrki: ”Haluaisin oppia monipuolisemmin eri järjestelmiä ja laitteistoja. Lisäksi haluaisin oppia asennuksen lisäksi eri laitteistojen käyttöönottoon ja konfigurointiin liittyviä taitoja, mutta tämä projekti ei ole aivan vielä siinä vaiheessa.”

Hannu: ”Kaikessa on vielä kehittymisen varaa. Erityisesti isompien järjestelmien ohjelmoimista olisi kiva päästä oppimaan.”

Toivomme opiskelijoillemme rutkasti onnea ja puhtia matkallaan ammattilaisuuteen!

‹ Katso kaikki artikkelit